Kymenlaakson ammattikorkeakoulun liiketalouden alumneille järjestettiin alumnitapahtuma Kouvolassa Kasarminmäellä 2.4.2011. Lauantaipäivänä oli paikalle kerääntynyt lähes 60 KyAMK:n liiketaloudesta valmistunutta.

”…Eniten naurua ja iloisia ilmeitä yleisössä herätti esiintymisvalmentaja Niina Sainiuksen luento liike-elämän esiintymistaidosta. Hänen yrityksensä Esiintymisvalmennus Ilo tarjoaa esiintymisvalmennusta yrityksille ja yksityishenkilöille. Sainiuksella on myös laulutausta, ja hän sai sysäyksen yritystoiminnalle ollessaan kuoron johtajana. Yhdeksän vuotta sitten Vierumäen urheiluopiston Mediapajan opettaja huomasi Sainiuksen taidot esiintymisen ohjaamisessa, ja rohkaisi häntä laajentamaan toimintaansa kuoron ulkopuolelle.

-Olen tehnyt tähän mennessä esiintymisvalmennusta työn ohessa, mutta viime kesästä lähtien olen ollut päätoiminen esiintymisvalmentaja, itsekin tradenomiksi valmistunut Sainius totesi.

Sainiuksen mukaan hän on itse aiemmin jännittänyt esiintymistä, joten hän halusi siihen apua ja päätyi itse auttamaan muita samassa asiassa. Yrityksen nimessä sana ”ilo” kuvastaa hyvin Sainiuksen tapaa tehdä esiintymisvalmennustyötä. Hänen mukaansa ihminen oppii ilon kautta, ja onnistumiset myös tuottavat iloa.

– Suomalaiset ovat turhaan kainoja ja vienoja, Sainius toteaa. Hän toivoisikin suomalaisilta lisää rohkeutta tulla näkyväksi…”

Koko artikkeli julkaistu Kymenlaakson ammattikorkeakoulun alumnijulkaisussa ja netissä osoitteessa;

http://tyno.kyamk.fi/?p=1909