Uusi vuosi alkaa avoimena ja jännittävänä. Kalenterissa on muutamia aivan mielettömän upeita valmennuksia ja luentoja odottamassa, mutta on siellä toistaiseksi vielä aika lailla valkoistakin. Nyt hiljaisena päivänä aloin perkaamaan sähköpostiani ja sieltä se löytyi, syy jatkaa tällä tiellä, auttajana, yrittäjänä. Löysin onnekseni monia palautteita, jotka olivat hukkuneet kiireeseen. Ihania, voimauttavia lauseita, joita lukemalla saa hurjasti rohkeutta panna itsensä likoon tänäkin vuonna!

Tällä alalla on ehdottoman tärkeää, että onnistun olemaan esillä kuten toivon valmennettavienikin olevan. Aitona, rentona, vapautuneena, sanojeni takana, omana itsenäni. Se, että laittaa itsensä likoon ja on, kuten valmennettavilleni kerron, suklaavanukkaana, nautittavana yleisön edessä päivä ja viikko toisensa perään on aika lailla vaativaa. Vaikka itse sanonkin, ruikuttamatta, ihan vaan todeten. Uskaltautuminen olla sitä mitä on, kenen silmien alla hyvänsä, millaisessa ympäristössä tahansa vaatii rohkeutta, sisua ja heittäytymiskykyä.

Olin juuri erään uuden asiakkaani luona palaverissa ja pääsin yllättäen kertomaan tämän, alansa markkinajohtajan, yli 300 miljoonaan euroa liikevaihtoa tekevän yrityksen toimitusjohtajalle esiintymiseen ja esityksen rakenteeseen sekä motivoivan puheen ja juonen merkitykseen liittyviä ajatuksiani. Se oli hieno tilaisuus ja hetki minulle. Tuntui hyvältä olla rento ja varma kertoessani näkemykseni johtajalle, jonka päätöksillä on vaikutusta yli 1000 ihmisen työarjelle. Tämä henkilö päättää viimekädessä mitä me asiakkaat yritykseltä saamme nyt ja seuraavien vuosien kuluessa. Keskustelumme lopuksi toimitusjohtaja kiitti minua avusta merkittävän motivointipuheensa kanssa ja toivotti tervetulleeksi kuuntelemaan kuinka esitys onnistuu ja kuinka sen toivottu vaikutus toteutuu.

Tietoisuus siitä, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa yrityksien sisäiseen viestintään sekä toisten sanattomaan huomioimiseen merkittävästi on kerrassaan huikea! Voin herätellä suomalaisia kokonaisvaltaisesti avoimempaan, positiivista vaikutusta tuottavaan viestintään. Voin auttaa yrityksiä hakemaan asiakkaita paremman esiintymistaidon tukemana globaalisti. Asiakkainani on samoista yrityksistä niin johtajia, esimiehiä, myyjiä kuin monen moisissa muissa rooleissa olevien työntekijöitä. Parhaimmalta tuntuu kun kuulen heiltä, että valmennukseni on muuttanut oleellisesti yksittäisen ihmisen ajatuksia itsestään, yrityksen kokouskäytäntöjä selkeästi tuottavammaksi, tuotteiden esittelyjä kiinnostavammiksi, myyntitilanteiden rakennetta niin, että myynti on selkeästi lisääntynyt ja työntekijän työmotivaatio ja usko itseensä on lisääntynyt. Se on huikeaa! Olen etuoikeutettu, sillä palautteen, etenkin positiivisen, saaminen itselle merkittävästä työstä on harvinaista herkkua – ainakin kun muistelen menneisyyden kuukausipalkkatyöaikaani… 

Tämä vuosi vaatii meiltä kaikilta heittäytymistä, uskoa ja rohkeutta ottaa isoja askeleita ja ennen kaikkea sitä, että olemme rinta rottingilla oman osaamisemme edustajina kaikkialla, kenen seurassa hyvänsä! Olemalla oma itsensä voi saavuttaa eniten -kaikilla elämän estradeilla.

Sähköpostin uumenista löydettyä:

”Kiitos Niina esityksestäsi, se oli juuri sitä mitä minä odotin – jopa enemmänkin. Osallistujat olivat todella tyytyväisiä antiin, ei todellakaan peruskalvosulkeisia!  Käsittelit vuorovaikutusaihetta siten, että siitä sai eväitä niin asiakas- ja työyhteisöpintaan kuin kotioloihinkin hyödynnettäväksi. Täällä on XY-terapia vilkkaassa käytössä. Seuraavat osallistujat odottavat jo innolla tapaamistasi.
Kaisu Ruuti
Osastonhoitaja, Akuutti24,  PHSOTEY

”Niinan valmennuksesi meni suoraan ytimeen. Se kirkasti omat vahvuuteni esiintyjänä ja erityisesti sen ydinaitouden, josta käsin itseni pitää vuorovaikuttaa unohtamatta tärkeitä yksityiskohtia joilla viestiä paremmin. Yksi parhaimpia kokemuksiani ikinä. Sinulla on kyky nostaa potentiaalisi esiin arvostavalla tavalla.”
Makke Leppänen, Senior Coach, Valmennusyritys Corendo ja Business Coach Entrepeneurship Training Centre, Intotalo, kirjailija

Olet Niina aivan mahtava! Sanat eivät riitä kuvailemaan kurssin antia, se pitää itse kokea!
Tiina Ojala 

Kiitos vielä kerran huikeasta viikonlopusta! Vieläkin kuplii ilo ja hymy huulilla kaikesta kokemastani sielun ja mielen annista. Kiitos sinun – teet loistavaa työtä, ainutlaatuisella tavalla ja teit meihin suuren vaikutuksen! Olen niin iloinen, että saamme kuulua valmennettaviisi. Toivon, että saamme tälle myös jatkoa.
Tarja Tuuli-Dammert, Ravintoterapeutti, toimitusjohtaja, TTplus Oy

Sinun esiintymisvalmennukset olivat todella antoisia. Esiintymiseen pureuduttiin syvällisesti ja innostavasti. Erityisen kiinnostavaa oli miten valtavasti kehonkieli vaikuttaa kommunikaatiossa ja kehonkielen harjoittelu. Olet loistava valmentaja ja suosittelen lämpimästi esiintymisvalmennuksiasi!
Topi Jokinen, CEO at Vertia Oy

Kiitos Niina, Olin enemmän kuin 150%:sti tyytyväinen viikonloppuun! Sain niin paljon enemmän kuin edes uskalsin kuvitella. Olet mahtava!
Minna Hansen

”Oli kyllä apua tästä valmennuksesta. Sain moneen asiaan vinkkiä joita olen toteuttanut mahdollisuuksien mukaan, vaikka en vieläkään esiintyjä ole, mutta suunta on parempaan.”
Seppo Nieminen, Toimitusjohtaja, Kera Group Oy

Ja lopuksi vielä pieni pätkä Keijon matkasta loistavaksi esiintyjäksi. Klikkaa ja katso Yle Areenasta Meediot-sarjan minuutin pätkä Keijon esiintymisvalmennuksesta:

http://areena.yle.fi/tv/1761863