Jokaisessa meissä on ainesta tähdeksi – oman elämän ja ammattitaidon sankariksi! Meissä jokaisessa on valtavasti sellaista potentiaalia tai talenttia, jota emme vielä osaa hyödyntää, emmekä uskalla paljastaa julkisesti.

Suostumme pitämään persoonaamme vankilassa, jonka portit on laitettu lukkoon usein jo kouluaikana. Emme uskaltaudu ottamaan koko potentiaaliamme käyttöön ja viestimään kokonaisvaltaisesti. Suostumme nöyrinä siihen, miten ulkopuoliset ja historiamme meidät määrittelee.

Tietoisuus on muutoksen avain, jolla saamme avattua omien vankiloidemme portit. Tietoisuus omasta talentista vapauttaa meidät positiiviseen ja kokonaisvaltaiseen muutokseen.

Muutosprosessin myötä itsetuntomme nousee kohisten, rohkeutemme kasvaa, haastavat tilanteet helpottuvat ja esiintymistilanteet saavat meidät hehkumaan positiivista karismaa.

Minulle on vuosien varrella avautunut niin sanottu ”kolmas silmä”, jonka kautta näen asiakkaideni potentiaalin, sekä heidän itselleen rakentamansa vankilat. Saan myös vinkkiä avaimista, joilla voisimme saada portteja auki tai ainakin raolleen.

Olen saanut olla kokemassa uskomattomia kasvutarinoita. Nähnyt kuinka hiirulaisesta tulee kuningatar ja nujerretusta nyhrääjästä karismaattinen kouluttaja.

Minun tavoitteeni onkin saada suomalaiset loistamaan, vapautumaan sekä rohkaistumaan siirtyessämme jatkuvasti kansainvälisempään aikakauteen!

Olen kehittänyt vuosien varrella yhdessä Vierumäen Mediapajan johtaja Kirsti – Kikka – Pohjaväreen sekä muutaman omien alojensa kouluttaja-ammattilaisen kanssa loistavia harjoituksia tämän kokonaisvaltaisen kommunikointitaidon valmentamiseen.

Toivottavasti tapaamme pian!