”Joidenkin tutkimuksien mukaan julkisen esiintymisen pelko on maailman yleisin pelko, jopa yleisempi kuin kuoleman pelko.” Näin kirjoittaa Kari Aavasto, Pia Kaulio ja Sirpa Syrjälä kirjassaan Jännittääkö? Pelko hallintaan.
Suomessa koko elämän kestävää sosiaalisten tilanteiden pelkoa arvioidaan olevan 4-14%:lla väestöstä.
He esittelevät yhden suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden parissa tehdyn tutkimuksen (Almonkari, 2007), jonka mukaan 53% kärsi aina tai hyvin usein esiintymisjännityksestä ennen seminaariesitelmää. Vain silloin tällöin jännitti 36% ja harvoin jännittäjiä oli 9% ja ainoastaan 2% ei jännittänyt koskaan. Vierasta kieltä puhuttaessa joka kerta tai aina jännittäjiä oli 1/3…
Samaisessa tutkimuksessa todettiin vahvasti viestintäaroiksi 4% opiskelijoista. Heitä yhdistää vahvasti kielteinen kuva itsestään viestijänä, eivätkä he usko kykenevänsä vaikuttamaan erilaisten tilanteiden kulkuun.
Kuka heistä ei jännitä ja mistä sen voi tietää?
Niinpä niin.. Nyt kyseessä on yliopisto-opiskelijat ja tutkimus on tehty vuonna 2007. Minun valmennuksissani on ollut paljon 1940 ja 60-luvuilla syntyneillä, joilla – uskallan mutu tuntumalla väittää – nämä prosentit muuttuisivat radikaalisti. Sen aikainen koulutyön kulttuuri ei kuulemani mukaan kannustanut esiintyjäksi. Pikemminkin näitä traumoja esiintymisen mollaamisesta on kannettu hiljaa vuosikymmeniä kunnes työnantaja on patistanut esiintymisvalmennukseen… Ja siinnä sitä sitten ollaan. Reilusti viisikymppisinä esiintymässä kuin lapsena muinoin. Monelle tulee ihan yllätyksenä nähdä oma videointi ja oma kehon kieli, joka kertoo aivan toista tarinaa kuin suusta tulevat sanat..
Hip hei hurraa! Me, te jännittäjät, emme ole yksin, voimme saada vertaistukea ja vapautua menneisyytemme kahleista! Aloitappa seuraavalla kahvitauollasi keskustelu esiintymisjännityksestä ja tunnet heti kuuluvasi joukkoon!