
Käsikirjoittaja ja näytelmäkerhoni ohjaaja Matti Pajula antoi minulle loistavan mahdollisuuden oppia näyttelemistä TV-kameroiden edessä.
Olen ollut lapsesta lähtien innokas esiintyjä, joten osallistuin näytelmäkerhoon heti koulutieni alkumetreillä. Hyvin pian kerhomme vetäjä Matti Pajula pyysi minua uuden TV2-kanavalle käsikirjoittamansa elokuvan koekuvauksiinsa. Tiukan kisan jälkeen sain Leena-tytön roolin ”kenttäpostia kotirintamalta” -sarjaan.
Elokuva ja kuusiosainen sarja käsitteli jatkosodan tapahtumia kotirintaman näkövinkkelistä. Päähuomio keskittyi kahteen toisistaan totaalisesti poikkeavaan perheeseen. Minä sain roolini toisesta pääperheestä. Elokuvaisäni oli sotilaskarkuri ja sotilaspoliisien vierailut ja salailu siivittivät arkeamme… Raahessa järjestetyt kuvaukset kestivät yli kaksi vuotta. Olin siihen aikaan 10-12-vuotias…
Elokuvanäyttelijäurani jatkui muutamissa muissa kotimaisissa elokuvissa avustajana. Tunnetuin niistä oli Paavo Liskin ohjaama TV2 elokuva Elämän totuutta etsi.