Ammatti-identiteetin yhtenä osana on kyky olla vapautuneesti esillä tilanteessa kuin tilanteessa. Ilmaista mielipiteensä siltoja murtamatta ja yhteisen näkemyksen syntymistä tavoitellen. Oman persoonan vahvuuksien tiedostaminen sekä niiden hyödyntäminen unohdetaan liian usein.

Vaikuttava ja varma esiintyminen sekä arvostavan vuorovaikutuksen taito erottaa mielestäni huippu asiakaspalvelijan, -esimiehen, -myyjän tai -projektin vetäjän keskiverrosta arkisen työn ahertajasta. Kaikkien toki ei tarvitsekkaan esiintyä työssänsä ja se on monelle helpotus.

Onnistumisen kokemukset esiintymistilanteissa ruokkivat oman viestinnällisen itsetunnon vahvistumista. Myös työpaikan hyvä ilmapiiri vahvistaa rohkeutta ilmaista ajatuksensa ja ratkaisuehdotuksensa vakuuttavasti.

Toivonkin sinulle voimia ja rohkeuttaa uskaltaa olemaan vain ja ainoastaan SINÄ, paras ja persoonallisin sinä. Kulje rinta rottingilla ja nauti siitä, että saat mahdollisuuden olla esillä, olipa se tilanne sitten mikä hyvänsä. Jokainen tilanne kun antaa mahdollisuuden kehittymiselle..

.

Sain olla mukana TV2 Meediot-sarjassa vaikuttamassa vahvasti Tuija Orelvan ja Keijo Kajanderin esiintymistaitoon. Löydät sarjan vielä Yle Areenasta.