Energistä valmennusta positiivisella otteella
BLOGIIN![]() |
Esiintymistaitoa voi pitää osana ihmisen kokonaishyvinvointia. Taitojen karttuessa pääsee sinuiksi myös esiintymisjännityksen kanssa. Osaamisen kehittyminen parantaa minäkuvaa ja kohottaa itsetuntoa.
Valmennuksissa herätämme henkilökohtaiset vahvuudet parrasvaloihin ja harjoittelemme yksilöllistä kokonaisviestintää. Tutkimme meissä piilevän potentiaalin vapauttamista viestinnän voimavaraksi.
Otamme yhdessä askeleita kohti vapautunutta ja vaikuttavaa esiintymistä, parempaa asiantuntijuutta, asiakaspalvelua.
Esiintymistaito on myös osa myyntitaitoa. Hyödyntämällä sanatonta viestintää lisäät myyntiäsi uskomattoman helposti!
- Haluaisitko kuulla referenssimme?
|
Valmennuksiemme yhtenä paikkana toimii Mediapaja, Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä.
Lataa tästä esite kaikista Vierumäellä toteutettavista valmennuksistamme >
Valmennuksemme rakennetaan myös yksilöllisesti tarpeiden, aikataulujen sekä tavoitteidenne mukaisesti esimerkiksi yrityksenne tiloihin.
Kysy yrityksenne tarpeisiin sopivaa kokonaisuutta!
Tulen ilomielin kertomaan valmennuksista ja sen vaikutuksista…
Soita, sovitaan tapaaminen!
Niina Sainius esiintymis- ja myyntivalmentaja
|


